lauantai 15. elokuuta 2009

Netti ei ole turvallinen leikkipaikka lapsille

Lapsia netin keskustelupalstoilla vaanivia pedofiileja on jäänyt kiinni tasaiseen tahtiin. Nämä julkisuutta saaneet tapaukset ovat kuitenkin vain jäävuoren huippu. Lapsia kiinnostavat netissä myös You Tube, pornosivut, Wikipedia, Facebook ja monet muut runsaasti arveluttavaa materiaalia sisältävät - aikuisille tarkoitetut palvelut.

Netissä ei voida luotettavasti selvittää käyttäjän ikää. Lapsi voi esimerkiksi valehdella palvelulle syntymävuotensa ja päästä sisään. Tämän vuoksi vanhempien on syytä valvoa ja ohjata netin käyttöä. Edes Google ei ole lapsille turvallinen. Hakutuloksista ja kuvahausta löytyy edelleen runsaasti jopa laitonta lapsipornomateriaalia.

Lapsia luonnollisesti kiinnostaa kaikki kielletty kuten seksi ja porno, samoin kuin monia aikuisia nettikäyttäjiä. Eniten lapsia kiinnostavat netissä tutkimusten mukaan videot, yhteisöpalvelut ja aikuisviihde. Vanhempien tulee tiedostaa tämä, jotta he voivat päättää, sallivatko lasten altistuvan sellaiselle.

Kymmenen suosituimman lasten käyttämän hakusanan joukosta löytyvät sanat seksi, porno, Michael Jackson, eBay ja Wikipedia. Mitä luulet näiden takaa löytyvän ja haluatko päästää lapsesi tutkimaan asiaa yksin? Mielestäni vanhempien tulisi olla paremmin tietoisia lastensa netinkäytöstä ja siihen liittyvistä vaaroista.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Aivan oikein.
Internet ei ole lapsenvahti. Jos haluaa opettaa lapsia netin käyttöön se pitää tehdä valvotusti, kuten kadulla ja kaupungilla liikkuminenkin. Valvonta toimii ainastaan vastuullisen vanhemman läsnäollessa. Muut sensuroinnit ovat enemmänkin pelleilyä.

Karri Luoma kirjoitti...

Kiitos kommentista. Sensuroinnit ovat pelleilyä, mutta suodatus suojaa kansalaisia laittomalta materiaalilta.

Suodatus vastaa toiminnaltaan aseenkantolupia. Jaetaanko aseita vapaasti jokaiselle haluavalle, vai valvotaanko niiden ostoa aseenkantoluvilla muiden kansalaisten suojelemiseksi.

Anonyymi kirjoitti...

Lapsia tulee opettaa, mutta ensin vanhemmilla pitää olla tieto siitä, mitä opettaa. Ongelma on usein siellä vanhempien päässä = ei tiedetä edes murto-osaa netin kuvioista.

Suodatusohjelmat ovat olemassa, mutta ne voivat olla myös kielteinen asia. Esimerkki: murrosikäinen nuori etsii ASIAtietoa liittyen seksiin. Jos seksi-sana on kielletty, ovat esim. Tohtori.fi:n ja vaikkapa Väestöliiton Seksuaaliterveys.org-palvelut ulottumattomissa. Vastaavia esimerkkejä on satoja.

Avoin yhteinen keskustelu, tutustuminen, asian opiskelu ja perheen sitovat (!) yhdessä vahvistetut netinkäytön toimintaohjeet - siinä tehokkaampi paketti kokonaisuuden kannalta.

Karri Luoma kirjoitti...

Nettimuori, olemme samoilla linjoilla, mutta mielestäni karkea porno pitää silti suodattaa niin aikuisilta kuin lapsilta. Internetistä on tehtävä mahdollisimman epäkiitollinen lapsipornorikollisille.

Anonyymi kirjoitti...

On hyvä, että tästä lapsien internetin käytöstä puhutaan. Tästä linkistä voit edistää lasten ja nuorten turvallista internetin käyttöä, liittymällä
facebook-ryhmään Netti turvalliseksi.

https://www.facebook.com/turvaverkko