Käytiin Aallon kanssa eilen illalla parilla huurteisella. Mies on viettänyt taas kerran koko kesän Hervannan betonikuutiossaan kuunnellen naapurin akan valitusta ja illat samassa baarissa jossa tapasimme. Pitkien Särkijärven ja Ahvenisjärven maisemissa koirien kanssa kävelyjen lisäksi Aalto ei ollut tullut tehneeksi muuta.
Ilman koiria Aallon elämässä ei olisi mitään. Hän ei halua tehdä työtä ja kituuttaa sosiaaliavustuksilla, vaikka sanookin, ettei halua ostaa mitään. Aallolla ei ole autoa, puhelinta, nettiliittymää eikä oikeastaan mitään muuta kuin vaatteet päällä, eikä niitäkään taida olla kuin yksi vaatekerta. Silti hän vaikuttaa tasapainoiselta ja onnelliselta.
Aalto sai hyvät naurut minun nettikesänvietostani. Kuulemma yksikin kävely koirien kanssa metsässä voittaa mennen tullen miniläppärin ääressä kyyhöttämisen, vaikka se tapahtuisi laiturilla tai mökin kuistilla. Minulla on Aallon mukaan tarve oksentaa angstini tähän blogiin ja etsiä perheen ja Aallon lisäksi muitakin sosiaalisia kontakteja Facebookissa. Ehkä hänen väitteissään on jotain perääkin. Aalto lähetti terveiset kaikille kavereilleni ja lukijoilleni.
Istuttiin pilkkuun asti ja tuli vedettyä olutta siinä määrin, että nyt ei ole aivan paras mahdollinen olo. Aalto kittasi tapansa mukaan pelkkää teetä, ei sitä Long Islandin vaan Liptonin. Onneksi jääkaapista löytyi pientä ensiapua, Katri on ollut huomaavainen kaupassa käydessään. Katri oli näreissään kun istuttiin pilkkuun saakka, mutta rauhoittui kun kerroin saaneeni piirongin valmiiksi.
Appivanhemmat tulevat iltapäivällä hakemaan piironkinsa. Ne eiliset pullat leivottiin vierailua varten kuten pelkäsin. No toisaalta tässä ehtii vielä kyllä toipua. Laitoin juuri saunan päälle ja lähden pyörähtämään pururadalla. Seuraavassa blogijutussa palaan asia-aiheeseen eli internetin pimeisiin puoliin jo senkin takia, että on pakko alkaa taas orientoitua työjuttuihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti