lauantai 25. heinäkuuta 2009

Poliisiylijohtaja Mikko Paatero on mies paikallaan

Poliisiylijohtaja on Suomen korkein poliisivirkamies. Paikka on haussa ja sitä on hakenut yksi mies: nykyinen poliisiylijohtaja Mikko Paatero. Olen tyytyväinen, koska paras ehdokas tulee valituksi eikä kukaan mennyt väliin asettumalla ehdokkaaksi. Paaterolla on edellytykset onnistua ja arvojärjestykset kohdallaan. Poliisiylijohtajan valitsee valtioneuvosto.

Poliisiylijohtajan virka tuli hakuun poliisin hallintouudistuksen vuoksi. Ensi vuoden alussa poliisin operatiivista toimintaa aletaan johtaa keskitetysti omasta Poliisihallituksesta. Suoraan Poliisihallituksen alaisuudessa toimivat laitokset ja valtakunnalliset yksiköt: krp, supo, liikkuva, poliisikoulu ja tekniikkakeskus. Nykyisin poliisia johdetaan sisäministeriöstä käsin.

Kokenut poliisi ymmärtää realiteetit ja pitää toisten poliisien puolta eikä anna periksi julkisuuden paineille tai lannistu arvostelusta. Paatero elää tätä päivää ja huomioi tulevaisuuden varustautumalla siihen.

Johtajan tulee olla oikeudenmukainen ja objektiivinen. Paatero on sitä myös omilleen, ei pelkästään asiakkaille. Hän uskaltaa asettua poliisin puolelle kun tämä on syytettynä, oli sitten kyse rikoksesta tai tietojen antamisesta medialle. Poliisi on syytön kunnes toisin todistetaan. Talvisodan henki on herännyt eikä kaveria jätetä.

Mikko Paateron kaudella on alettu kiinnittää huomiota yleistyneisiin internet-rikoksiin. Resursseja on saatu lapsipornon suodatukseen ja netin ennaltaehkäisevään seurantaan. Vahva johtaja houkuttelee myös lisää hakijoita poliisikouluihin, mikä takaa vahvan poliisin tulevaisuudessakin.

Paateroa on haukuttu netissä poliisinvaltion rakentemisesta, mutta minä elän mieluummin missä tahansa muualla kuin rikollisvaltiossa. Kiitos hyvin tehdystä päivätyöstä ja menestystä uusiin tehtävissä, poliisiylijohtaja Mikko Paatero. Ja nyt kauppaan hakemaan täytettä grilliin.

6 kommenttia:

Mikko kirjoitti...

Erinomainen kirjoitus ja blogi. Hyvää työtä. Jatka samaan malliin.

Anonyymi kirjoitti...

Mites on tämän ihailemasi Paateron rikostaustan kanssa? Ks. Iltalehti.

Karri Luoma kirjoitti...

Paaterolla ei ole rikostaustaa. Sakottamisesta pidättäytynyt poliisi oli ryvettää poliisiylijohtajan epärehellisyydellään, mutta onneksi lopulta oikeus voitti.

Entinen vanhempi konstaapeli kirjoitti...

Paatero ei kyllä olisi mennyt syyttäjän puheille pyytämään sakkoja jos ei olisi ensin jäänyt rysän päältä kiinni siitä kun yritti selvitä ikävästä tilanteesta ilman sakkoja virkaasemanna turvin.

Anonyymi kirjoitti...

Paateron lapsipornofiltteri on vitsi, koska silmien ummistaminen ongelmalta ei vaikuta itse ongelmanratkaisuun yhtään mitään. Lisäksi kyseinen filtteri ja sen ylläpitotapa on jo todettu kestämättömäksi koska lista sivustoista on salainen ja valitusmahdollisuutta listalle vahingossakaan joutumisesta ei ole. Hollantilaiset nettiaktiivit saivat päivässä suljettua 10 lapsipornosivustoa tekemällä ilmoitukset maan viranomaisille, jossa kyseiset palvelimet sijaitsivat. Filtterin 1,5 vuotisen taipaleen aikana sem avulla lopetettuja sivustoja tähän mennessä: 0.

Paateron haluama sormenjälkirekisteri saatiin Suomeen käyttämällä hyväksi EU:n päätöstä ottaa käyttöön passeissa biometriset tunnisteet. Biometrinen passitunniste ei kuitenkaan edellytä eikä tarvitse kansallista sormenjälkirekisteriä. Suomi perusti kyseisen sormenjälkirekisterin ainoana EU-maana. Sisäministeriö kertoi että rekisteriä aiotaan vastedes käyttää vain vainajien tunnistamiseen suuronnettomuuksissa ja tuomioistuimen päätöksellä vakavien rikosten selvittelyyn. Tosin viime viikoilla saimme jo kuulla että rekisteriä kaupitellaan jo muille maille ja sen käyttöä ollaan venyttämässä muihinkin tehtäviin nyt kun pää ollaan saatu sopivasti auki. Nyt sisäministeriökin on havahtunut rekisterin tietoturvariskiin. Miksi ihmeessä sitten sellainen piti saada, jos rekisteri joskus joutuu kolmannen osapuolen käsiin, ei sormenjäljillä enää ole oikeustieteellistä näyttöä rikostapauksissa, koska sormenjälkien väärentäminen on triviaalia.

Kannattaisi miettiä parikin kertaa ennenkuin nostaa poliisijohdon sankarin jalustalle.

"Google on selain." sanoi lapsipornofiltteriä ylläpitävä poliisi.

Lars kirjoitti...

Jos lapsipornografian suodatus olisi vitsi niin kovinpa tosissaan se tunnutaan ottavan kaikkialla Suomessa ehkä aktivisteja lukuunottamatta.