tiistai 28. heinäkuuta 2009

Rikokset vanhenee mutta rikostausta pysyy

Pienistä, helpon tuntuisista internet-rikkeistä voi seurata elinikäinen rikostausta, joka tahraa oman ja lähipiirin maineen loppuelämäksi. Se ei katoa mihinkään sakon maksun, lusimisen tai rikosrekisterimerkinnän vanhenemisen myötä, vaan säilyy ikuisesti.

Luin lehdestä että Nova Kiinteistökehityksen toimitusjohtaja on rikostaustainen ja hän vaikuttaa livenneen vaalirahoitus jupakassa uudemman kerran. Tällä kertaa näyttää siltä, että hän vetää mukanaan joukon aiemmin lainkuuliaisia poliitikkoja ja yhteiskunnan jäseniä. Näin voi käydä rikostaustan omaavien kanssa asioidessa.

Lasten kanssa toimivien vapaaehtoisten rikostausta on sentään selvitettävä etukäteen. Ei siis kannata katsella nettipornoa, jos haluaa säilyttää yhteiskuntakelpoisuutensa. Menettely pitäisi ulottaa myös vanhuksiin kuten Vanhustyön keskusliitto vaatii, sekä kaikkiin heikompiosaisiin, joita tulee suojella rikostaustaisilta.

Taannoin Miss Bikini menetti kruununsa rikostaustansa takia. Hän on pahoinpidellyt, ajanut kännissä ja naisella oli lisäksi vuokrarästejä TOASille. Työnhaku on rikolliselle vaikeampaa kuin kaidan tien kulkijalle, sillä rikollinen uusii helpommin tekonsa ja poliisin vanhoja tuttuja epäillään aina ensin.

Rikostaustaisen kuuluu menettää aseet ja kunnia. Poliisin tehtävänä on puolustaa ja suojella kunniallisia kansalaisia sellaisilta, joilla on rikostausta. Kannattaa siis harkita tarkkaan ennen kuin ryhtyy rötöstelemään, sillä rikostausta on ja pysyy, samoin menetetty maine ja häpeä. Nyt on selkä niin jumissa näppistelystä että lenkki kutsuu.

Ei kommentteja: