maanantai 20. heinäkuuta 2009

Aktivismi radikalisoi ääriaineksia

Viranomaisten toiminnan kyseenalaistaminen ja arvosteleminen on omiaan ruokkimaan epäluuloja. Myös epätasa-arvoisuuden kasvu suomalaisessa yhteiskunnassa radikalisoi ääriliikkeitä. Kansainvälisellä tasolla eriarvoistuminen lisää terrorismin riskiä.

Uusia merkittävä turvallisuusuhkia tulevaisuudessa ovat yhteiskunnalliset haavoittuvuudet kuten nettiterrorismi ja tietoturvarikokset. Saman aikaan anarkian määrä kasvaa. Kansalaisten moraalikäsitysten muuttuminen ja itsekeskeinen ajattelutapa vaikuttavat yhteisöllisyyttä heikentävästi. Yhteiskunnan eriarvoistuminen ja syrjäytyminen voivat johtaa katuväkivaltaan ja poliittiseen ääriliikehdintään.

Suomessa on tällä hetkellä vain 1.54 poliisia tuhatta asukasta kohti, kun normaalimpi luku on 2. Silti on lähes 200 työtöntä poliisia. Nykyisillä resursseilla poliisi tekee jatkuvasti töitä kestämisen äärirajoilla. Tarvitaan lisää poliiseja.

Uudet uhkakuvat nostavat tulevaisuudessa merkitystään. Näitä ovat esimerkiksi uuden teknologian avulla tehdyt rikokset, korruptio, rikollisuuden ammattimaistuminen sekä modernin syrjäytymisen aiheuttamat ongelmat, kuten kouluampumiset ja anarkian kasvu. Myös valtaosa vanhoista uhkakuvista säilyy tai kasvaa: tavanomainen massarikollisuus, perinteisen syrjäytymisen aiheuttamat ongelmat kuten väkivaltarikollisuus, ryöstöt ja liikennerikkomukset.

Ei ole viisasta auttaa aktivisteja ruokkimaan tyytymättömyyttä viranomaisia kohtaan ja radikalisoimaan ääriaineksia. Kun törmäät viranomaisten toimintaa arvostelemaan keskusteluun, voit ilmaista eriävän mielipiteesi ja kyseenalaistaa aktivistin motiivit. Ääriliikkeiden kannatuksen kasvu uhkaa koko yhteiskuntaa eli meitä kaikkia ja se saattaa johtaa terrorismin yleistymiseen.

Toivoisin myös lainsäätäjältä pikaisia toimia viranomaisten yhteiskuntarauhaamme uhkaavan arvostelun kriminalisoimiseksi. Vain molemminpuolinen kunnioitus ja pidättäytyminen epävakauttavasta arvostelusta ja provokaatioista voivat taata viranomaisille työrauhan ja kansalaisille yhteiskuntarauhan.

Nyt aamu-uinnille kun taas tuli mahtavan aurinkoinen päivä.

6 kommenttia:

Karri Luoma kirjoitti...

Tästä videopätkästä näkee, millaista olisi elämä aktivistien ja anarkistien hallinnoimassa Suomessa.

Anonyymi kirjoitti...

"Toivoisin myös lainsäätäjältä pikaisia toimia viranomaisten yhteiskuntarauhaamme uhkaavan arvostelun kriminalisoimiseksi."
Yllytät siis poliitikkoja VALTIOPETOKSEEN! Hui kauheaa! Äkkiä sensuurilistalle tällaiset rikollisuuteen kehoittavat blogit!

Karri Luoma kirjoitti...

Ei tässä blogissa mitään lapsipornoa ole eikä kannata lähteä suin päin muita syyttelemään ettei napsahda tuomiota kunnianloukkauksesta.

Anonyymi kirjoitti...

Kuten hyvin tiedät, nettisensuuria halutaan laajentaa muuhunkin laittomaan sisältöön kuten uhkapeleihin ja tekijänoikeusrikkomuksiin. Koska moderoit kommentet etukäteen, sinulla on päätoimittajan vastuu tähän blogiin. Eli jos kommenteissa on jotain laitonta, syy on sinun.

Karri Luoma kirjoitti...

Suodatustekniikan laajentaminen koskemaan netin kaikkea rikollista materiaalia on tervetullut ajatus. Sen avulla saataisiin varmasti suitsittua tehokkaasti myös laitonta latausta, uhkapelejä jne.

Vastuu on myös siinä tapauksessa, vaikka ei moderoisikaan. Vastuusta ei voi luistella selittelemällä tai moderoimattomuudella.

Anonyymi kirjoitti...

Anarkismi on aliarvostettua, ei sulla oo kokemusta siitä. Aktivismi on sallittua, jopa suotavaa on tyytymätön jhnk. Eihän ihmisen ole pakko tehdä mitään viisasta esim töitä jos ei kiinnosta. Voi myös tehdä kaikkea mielestäsi tyhmää (ilmeisesti) jos kiinnostaa. "Tappamisessa voi olla järkevämpää mutta tappamatta jättäminen voi olla järkevämpää".