tiistai 1. syyskuuta 2009

Vika on aina penkin ja näppäimistön välissä

Soitin mikrotukeen kun työkone sai kaatumataudin. Hermot meni. Miksi aina pitää syyllistää käyttäjät sen sijaan, että heitä autettaisiin? Konetta neuvotaan vaan käynnistelemään uudelleen ja odottamaan ihmettä sen sijaan, että tarjottaisiin oikeita ratkaisuja tai vaivauduttaisiin paikan päälle selvittämään mistä on kyse.

Ei se vika ole todellakaan aina penkin ja näppäimistön välissä. Ohjelmistoissa on haavoittuvuuksia ja ohjelmavirheet heikentävät tietoturvan lisäksi myös käyttäjien tuottavuutta siitä puhumattakaan, että hermot menee hölmöjä neuvoja kuunnellessa.

Meikäläinen on kohtuullisen hyvin perillä näistä systeemeistä jo ihan toimenkuvankin puolesta, joten neuvot tyylin "muistithan laittaa näytön päälle" tai "sammutitko koneen käynnistä -valikosta etkä virtakytkimestä" ovat lähinnä laitoksen tietotekniikan kukkakeppien kettuilua.

Mietin vaan, kuinka moni on tänäänkin saanut viettää työpäivää kuuntelemalla mikrotuen automaattista puhelinherjauspalvelua ja tuijottamalla tyhjää näyttöä, vaikka olisi ollut töitäkin tehtävänä. Tämä työpäivä loppui tähän. Lähden lenkille ja sen jälkeen lenkkisaunaan.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tässä kohdin voin kyllä myötäelää ihan täysillä. Ohjelmistoja on kaiketikin niin paljon, että erilaisia ristiin kytkentöjä on loputtomasti ja aina jokin menee vähän väliä vikaan. Siinä suhteessa suljettu järjestelmä, kuten Applen OS X, on kivempi - vaikka kai sekin menee välillä solmuun. Olen myös täysin sitä mieltä, että tietoyhteiskunnassa käyttäjien tuntemuksia pitää kuunnella. Mutta miten yhdistää yritysten halu tehdä mahdollisimman vähän mahdollisimman kalliilla käyttäjien tarpeisiin? Kaiketikin monopoleja purkamalla? Ja olemalla aktiivinen nettikansalainen.

Karri Luoma kirjoitti...

Kiitos kommentista. Aktiivinen nettikansalaisuus ja myös poliittinen aktiivisuus ovat hienoa asia. Ne pitää visusti pitää erossa aktivismista, joka lietsoo epävakautta ja pyrkii vaarantamaan yhteiskuntarauhan.

Anonyymi kirjoitti...

Mietin vain, että mitä määritelmää käytät "aktivistista"? Käytätkö nimitystä laajemmalti vain vain nettiin liittyen? Termejä ja kielikuvia käytetään usein politiikan tekemiseen. Jos jokin asia tai ryhmä halutaan saada kuulostamaan harmittomalta keksitään sille neutraali nimitys. Nimityksiä kuten "piraatti" tai "terroristi" taas käytetään usein päin vastaisessa tarkoituksessa.

Karri Luoma kirjoitti...

Käytän laajemmalti. Esimerkiksi turkistarhaiskuja järjestävät aktivistit, samoin Smash Asemin kaltaisia mellakoita. Aktivistien tavoitteena on järkyttää yhteiskuntarauhaa. Tässä mielessä aktivistit ovat eräänlaisia terroristeja.