lauantai 8. elokuuta 2009

Laittomasta lataamisesta saa ison laskun

Jonkin aikaa sitten Hukkajukka-nimimerkillä kirjoittanut lukija kommentoi piratismia käsittelevää blogijuttuani sanoen, ettei pakkokeinolain nojalla saisi käyttäjän verkko-osoitetta. Tämänpäiväisen Iltalehden mukaan toisin kävi. Ei kannata tuudittautua siihen, että rikollisia suojeltaisiin kaikissa tapauksissa.

Nimettömänä pysyttelevä, mutta hyvin ip-osoitteensa kautta tiedossa oleva nuorisorikollisen alku sai ikävää postia. Käräjäoikeus oli myöntänyt luvan teletunnistetietojen luovuttamiseen. Kuoressa oli mukana 3000 euron lasku laittomasta tiedostojen jakelusta ja hänelle annettiin viikko aikaa asian selvittämiseen.

Mies selitteli kirjeen olleen yllätys, sillä hänen mukaansa lataajia on Suomessa paljon ja hän oli ladannut vain sata levyä. Hän kertoo myös tuntevansa satoja ihmisiä, jotka ovat ladanneet paljon enemmän musiikkia. Oli ollut järkytys, että kotikoneelle tunkeutumiseen oli saanut niin helposti luvan. Eipä ollut konetta haettu vielä takavarikkoon, joten siinä seuraava itkunaihe.

Miehen logiikka on pistämätön. Onko hän seuraavassa hetkessä murhaamassa ihmisiä, koska kymmenet muutkin suomalaiset tekevät murhia? Tekeekö se laittomasta laillisen, että sattuu tuntemaan muitakin rikollisia, jotka ovat rötöstelleet vieläkin enemmän? Eipä taida. Tuomion voisi kuvitella lieventyvän, jos mies tunnustaa ja auttaa narauttamaan nuo sadat laittomuuksia tekevät tuttunsa.

3 kommenttia:

hukkajukka kirjoitti...

Lue tarkemmin. Puhuin tekijänoikeusrikkomuksesta ja tiedostojen lataamisesta. Ne ovat liian lieviä. Sen sijaan tekijänoikeusrikos ja tiedostojen jakaminen voi olla eri asia. Kyseistä tapausta en tunne enkä ota siihen kantaa.

Karri Luoma kirjoitti...

Kommenttisi koski nimenomaan vertaisverkkojen laittomuutta käsitellyttä juttuani. Kuten varmasti tiedät, vertaisverkoissa lataaminen ja jakaminen tapahtuvat automaattisesti saman aikaisesti, ei jakamista voi siellä estää.

Anonyymi kirjoitti...

Karri on pahasti väärillä jäljillä kun vertaa tiedostojen lataamista murhaamiseen. Vertaisin sitä itse päin punaisia kävelemiseen. Ja yleisyytensä takia se lieneekin parempi kohde. Rangaistukset pitäisivät olla samalla asteikolla. Ei ole varsinaisesti toteen näytettyä, että kuinka paljon haittaa oikeasti koituu. 3000 euron lasku ei ole valtavan suuri, mutta mone tmuut summat ovat olleet kohtuuttomia.